Neomeetin uusin versio sisältää jälleen joukon uusia toimintoja. Tällä kertaa kokouksia helpottavat esimerkiksi vahva...
Taloyhtiöiden kevään 2020 yhtiökokouksia pystyttiin lykkäämään vallitsevan koronatilanteen pohjalta säädetyn poikkeuslain nojalla, mutta yhtiökokousten määräaika umpeutuu syyskuun lopussa. Viime viikolla Isännöintiliitto julkaisi artikkelin, jossa suositeltiin […]
Taloyhtiöiden kevään 2020 yhtiökokouksia pystyttiin lykkäämään vallitsevan koronatilanteen pohjalta säädetyn poikkeuslain nojalla, mutta yhtiökokousten määräaika umpeutuu syyskuun lopussa. Viime viikolla Isännöintiliitto julkaisi artikkelin, jossa suositeltiin taloyhtiökokousten järjestämistä etäyhteyksien avulla. Liiton teettämän kyselyn mukaan järjestämättä jääneitä yhtiökokouksia on edelleen arviolta noin 10 000 kappaletta, ja taloyhtiöillä onkin nyt mahdollisesti edessään hyvin poikkeuksellinen kokoussyksy.
Isännöintiliiton vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa arvioi, että etäkokoukset saattavat olla nykytilanteessa ainoa mahdollinen muoto kokousten järjestämiseen. Vaikka tilanne voi vaatia sopeutumista erityisesti ikäihmisiltä, liitto kannustaa etäyhteyksien käyttöön kokouksissa.
Poikkeavaan kokoustilanteeseen liittyy monia muuttujia. Kokosimme muistilistan asioista, jotka kannattaa huomioida syksyn yhtiökokouksia järjestettäessä:
Helpottaaksemme etäkokousten järjestämistä olemme keränneet artikkeliin vinkkejä sopivien etäkokouslaitteistojen löytämiseksi. Artikkeliin pääset tästä.
Olemme myös avanneet sivustollemme chatin isännöitsijöiden teknisille kysymyksille. Mikäli kaipaat apua etäkokouksen järjestämisessä, voit ottaa meihin yhteyttä sivustomme chatin kautta (oikea alanurkka) tai Whatsapilla numerosta 040 687 9990. Haluamme olla tukenasi näinä erikoisina aikoina, sekä myös jatkossa!
Etsinnässä etäkokoustyökalu syksyn yhtiökokouksiin? Tutustu helppokäyttöiseen Neomeet-ohjelmistoon: https://neomeet.fi/